Mikä on saattohoito? Kattava opas 2026

Saattohoito on hoitomuoto, joka keskittyy parantumattomasti sairaan ihmisen elämänlaadun parantamiseen hänen viimeisten elinvuosiensa, -kuukausiensa tai -viikkojensa aikana. Saattohoidossa lääketieteellisen parantamisen sijaan keskitytään oireiden lievitykseen, kivun hallintaan ja potilaan sekä hänen läheistensä psykososiaaliseen tukemiseen. Suomessa vuonna 2026 noin 48 000 ihmistä tarvitsee vuosittain saattohoitoa, ja hoitoa toteutetaan kotona, sairaaloissa, hoitokodeissa tai erityisissä saattohoitokodeissa.

Palliatiivinen hoito ja saattohoito

Palliatiivinen hoito on laajempi käsite, joka kattaa kaikki hoitotoimenpiteet parantumattomasti sairaan potilaan elämänlaadun ylläpitämiseksi taudin eri vaiheissa. Se voi alkaa jo diagnoosin yhteydessä ja jatkua rinnakkain parantavaa hoitoa tavoittelevan lääkehoidon kanssa. Palliatiivisen hoidon tavoitteena on lievittää fyysisiä oireita, kuten kipua, pahoinvointia ja hengenahdistusta, sekä tukea psyykkistä ja henkistä hyvinvointia.

Saattohoito on palliatiivisen hoidon viimeinen vaihe, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu kokonaan. Tässä vaiheessa ihminen on elämänsä loppuvaiheessa, ja hoito keskittyy täysin oireiden hallintaan ja hyvän kuoleman mahdollistamiseen. Saattohoitoon siirrytään yleensä joutuu, kun lääketieteelliset hoitovaihtoehdot on käytetty loppuun tai kun potilas itse päättää kieltäytyä jatkohoidoista. Vuonna 2026 Suomessa on tehostettu potilaan itsemääräämisoikeutta, ja hoitotahtoa kunnioitetaan entistä tarkemmin.

Palliatiivisen hoidon piiriin pääsy

Palliatiivisen hoidon aloittaminen edellyttää yleensä lääkärin arviota siitä, että potilaan sairaus on edennyt vaiheeseen, jossa parantava hoito ei enää ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Milloin tähän vaiheeseen päästään, vaihtelee sairauden mukaan. Syöpäpotilailla tämä voi olla kuukausien tai vuosien päässä diagnoosista, kun taas äkillisen neurologisen sairauden yhteydessä siirtymä voi tapahtua nopeammin. Suomessa terveyskeskuslääkäri, erikoislääkäri tai sairaalan palliatiivinen tiimi voi ohjata potilaan palliatiivisen hoidon piiriin.

Ero parantavan hoidon ja palliatiivisen hoidon välillä

Parantava hoito pyrkii poistamaan sairauden tai pysäyttämään sen etenemisen käyttämällä leikkauksia, sädehoitoa, sytostaatteja tai muita aktiivisia hoitoja. Palliatiivinen hoito sen sijaan hyväksyy sairauden parantamattomuuden ja keskittyy elämänlaadun maksimointiin. Hoidon tavoitteet muuttuvat eliniän pidentämisestä arjen sujuvuuteen, kivuttomuuteen ja mielekkääseen aikaan läheisten kanssa. Tämä ei tarkoita, että hoito loppuu, vaan että sen painopiste muuttuu. Vuonna 2026 Suomessa palliatiivisen hoidon laatu on parantunut merkittävästi, ja moniammatillinen yhteistyö on entistä tiiviimpää.

Mitä saattohoidossa tapahtuu

Saattohoidossa keskitytään kokonaisvaltaiseen oireenmukaiseen hoitoon ja potilaan tukemiseen hänen viimeisten hetkiensä aikana. Hoitotiimi arvioi säännöllisesti potilaan tilaa ja mukauttaa hoitoa yksilöllisten tarpeiden mukaan. Fyysisten oireiden lisäksi huomioidaan psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen hyvinvointi. Miten hoito toteutetaan, riippuu potilaan tilanteesta, mutta yleensä siihen kuuluu kivun ja muiden epämiellyttävien oireiden lievitys, nestetasapainon ylläpito tarvittaessa, hengityksen tukeminen ja psykososiaalinen tuki sekä potilaalle että omaisille.

Vuonna 2026 Suomessa saattohoidossa käytetään nykyaikaisia kipupumppuja, jotka mahdollistavat tasaisen lääkityksen kotona. Myös etäseuranta on yleistynyt, mikä mahdollistaa nopean reagoinnin oireiden muuttuessa. Hoitotiimiin kuuluu lääkäreiden ja sairaanhoitajien lisäksi fysioterapeutteja, ravitsemusterapeutteja, sosiaalityöntekijöitä ja hengellisiä ohjaajia tarpeen mukaan. Tavoitteena on, että ihminen voi kokea rauhallisen ja arvokkaan kuoleman ympäristössä, jonka hän itse valitsee.

Kivun ja oireiden hallinta

Kivun hallinta on keskeinen osa saattohoitoa. Lääkkeitä annostellaan yksilöllisesti ja usein porrastetusti WHO:n kipuportaiden mukaisesti. Lievään kipuun käytetään parasetamolia tai tulehduskipulääkkeitä, keskivaikeaan kipuun heikoimpia opioideja kuten kodeiinia tai tramadolia, ja voimakkaaseen kipuun vahvoja opioideja kuten morfiinia, oksikodonia tai fentanyyliä. Vuonna 2026 myös cannabinoidipohjaiset lääkkeet ovat yleistyneet oireiden hallinnassa Suomessa, erityisesti pahoinvoinnin ja ruokahaluttomuuden hoidossa.

Muita yleisiä oireita, joita saattohoidossa hoidetaan, ovat hengenahdistus, pahoinvointi ja oksentelu, ummetus, suun kuivuus, ahdistuneisuus ja sekavuus. Jokaiseen oireeseen on omat hoitoprotokollansa, ja lääkitystä säädetään jatkuvasti potilaan tilan mukaan. Myös ei-lääkkeelliset menetelmät, kuten asentohoito, hieronta, musiikkiterapia ja läsnäolo, ovat tärkeitä oireiden lievityksessä.

Potilaan ja omaisten tukeminen

Saattohoito ei koske vain potilasta vaan koko perhettä. Omaiset tarvitsevat tietoa siitä, mitä odottaa, miten he voivat auttaa ja miten käsitellä omia tunteitaan. Hoitohenkilökunta tarjoaa ohjausta käytännön asioissa, kuten lääkkeiden antamisessa ja potilaan perushoidossa. Vuonna 2026 Suomessa on käytössä digitaalisia tukipalveluita, joiden kautta omaiset voivat ympäri vuorokauden kysyä neuvoja hoitotiimiltä videoyhteyden tai viestipalvelun kautta.

Psykososiaalinen tuki sisältää keskusteluja, surukonsultaatiota ja konkreettista apua arjen järjestämisessä. Monet saattohoitoyksiköt tarjoavat myös omaisten vertaistukiryhmiä. Hengellinen tuki on saatavilla pyynnöstä, ja se voi sisältää keskusteluja papin tai muun hengellisen ohjaajan kanssa, riippumatta potilaan tai perheen uskonnollisesta taustasta. Tavoitteena on, että koko perhe voi käydä läpi saattohoitoprosessin tuettuna ja valmistautuneena.

Miten kauan saattohoito kestää

Saattohoidon kesto vaihtelee merkittävästi potilaan sairauden, yleistilan ja yksilöllisten tekijöiden mukaan. Yleisesti ottaen saattohoitovaihe voi kestää muutamista päivistä useisiin viikkoihin, ja joissakin tapauksissa jopa kuukausiin. Keskimääräinen saattohoitojakso Suomessa on noin 10–14 päivää, mutta tämä on vain tilastollinen keskiarvo. On tärkeää ymmärtää, että jokainen tilanne on ainutlaatuinen, eikä tarkkaa kuolinhetkeä voida ennustaa.

Kun potilas siirtyy saattohoitoon, lääkäri arvioi yleensä, onko kyseessä päivien, viikkojen vai kuukausien mittainen ajanjakso. Tämä arvio perustuu kliinisiin merkkeihin, kuten yleistilan heikkenemiseen, nestetasapainon muutoksiin, tajunnantason laskuun ja elintoimintojen hiipumiseen. Vuonna 2026 käytössä on myös kehittyneempiä ennustemalleja, jotka yhdistävät usean eri parametrin tietoja, mutta nämäkään eivät ole täysin tarkkoja. Keskeistä on, että potilas ja omaiset saavat realistisen kuvan tilanteesta ilman väärää toivoa tai pelottelua.

Kuoleman lähestyessä tapahtuvat muutokset

Kuoleman lähestyessä ihmisen kehossa tapahtuu useita tunnistettavia muutoksia. Potilas nukkuu yhä enemmän ja saattaa olla vaikea herättää. Kiinnostus ruokaan ja juomaan vähenee merkittävästi, mikä on luonnollinen osa prosessia eikä aiheuta nälän tai janon tunnetta. Hengitys muuttuu epäsäännölliseksi ja saattaa sisältää pitkiä taukoja, joita kutsutaan Cheyne-Stokes-hengitykseksi. Kädet ja jalat voivat muuttua kylmiksi ja sinertäviksi verenkierron hidastuessa.

Sekavuus tai delirium voi lisääntyä, ja ihminen saattaa puhua näkemistään henkilöistä tai paikoista. Tämä on yleistä eikä välttämättä aiheuta potilaalle ahdistusta, vaikka omaisille se voi olla vaikeaa. Viimeisinä tunteina hengitys muuttuu röhiseväksi, koska potilas ei enää kykene yskimään limaisia eritteitä pois. Tätä voidaan helpottaa asentohoidolla ja tarvittaessa lääkityksellä. Hoitohenkilökunta valmistaa omaisia näihin muutoksiin etukäteen, jotta tilanne ei tule täytenä yllätyksenä.

Yksilöllinen vaihtelu saattohoidon kestossa

Osa potilaista voi viettää saattohoidossa vain muutamia tunteja ennen kuolemaa, erityisesti jos siirtymä aktiivisesta hoidosta saattohoitoon tapahtuu hyvin myöhään. Toiset voivat elää saattohoidossa viikkoja hyvässä yleistilassa, osallistuen perhe-elämään ja nauttien merkityksellisistä hetkistä. Eräät sairaudet, kuten ALS tai Parkinsonin tauti, voivat johtaa pidempiin saattohoitojaksoihin, kun taas akuutit tilanteet, kuten massiivinen aivoinfarkti tai sydänkohtaus, voivat nopeuttaa prosessia.

Vuonna 2026 Suomessa keskustellaan yhä avoimemmin siitä, miten pitkä saattohoitovaihe vaikuttaa sekä potilaaseen että omaisiin. Pidempi jakso mahdollistaa parempaa valmistautumista ja hyvästien jättämistä, mutta voi myös olla fyysisesti ja emotionaalisesti raskas omaishoitajille. Lyhyempi jakso voi tuntua shokeeraavalta, mutta vähentää kärsimyksen kestoa. Molemmissa tilanteissa ammattilaisten tuki on ensiarvoisen tärkeää.

Milloin ihminen joutuu saattohoitoon

Saattohoitoon siirtyminen tapahtuu, kun lääkäri arvioi, että potilaan sairaus on edennyt vaiheeseen, jossa parantava tai eliniän pidentämiseen tähtäävä hoito ei enää ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista. Tämä arvio perustuu useisiin kliinisiin tekijöihin, potilaan yleistilaan, sairauden etenemiseen ja potilaan tai hänen edustajansa toiveisiin. Milloin tämä hetki tulee, on hyvin yksilöllistä ja riippuu sairaudesta, sen vaiheesta ja potilaan omista arvoista.

Yleisimpiä syitä siirtyä saattohoitoon ovat pitkälle edennyt syöpä, joka ei enää reagoi hoitoihin, loppuvaiheen sydämen vajaatoiminta, vaikea keuhkosairaus kuten COPD, neurologiset sairaudet kuten ALS tai Parkinsonin tauti, ja dementia loppuvaiheessa. Myös iäkkäillä ihmisillä, joilla on useita samanaikaisia sairauksia, saattohoito voi olla sopivin hoitomuoto. Vuonna 2026 Suomessa korostetaan entistä enemmän potilaan omaa tahtoa, ja hoitotahto sekä ennakkovaltakirjat ovat tulleet yleisemmiksi.

Päätöksenteko saattohoitoon siirtymisestä

Päätös siirtyä saattohoitoon tehdään aina yhteistyössä potilaan, omaisten ja hoitavan lääkärin kesken. Jos potilas on kykenemätön osallistumaan päätöksentekoon, kuunnellaan hänen mahdollista hoitotahtoaan tai laillista edustajaa. Lääkäri antaa realistisen arvion potilaan tilasta, hoitovaihtoehdoista ja niiden mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Miten nämä keskustelut käydään, vaihtelee, mutta ne tulisi käydä rauhallisessa ympäristössä riittävin aikavarauksein.

Suomessa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992/785) takaa potilaalle oikeuden osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Kukaan ei voi pakottaa potilasta ottamaan vastaan hoitoa, jonka hän kieltäytyy. Samoin, jos parantava hoito on käynyt hyödyttömäksi, lääkäri ei ole velvollinen sitä jatkamaan. Vuonna 2026 on otettu käyttöön uusia malleja varhaisiin keskusteluihin elämän loppuvaiheen toiveista, mikä on helpottanut näitä vaikeita päätöksiä ja vähentänyt turhaa kärsimystä.

Krooninen syöpä ja saattohoito

Krooninen syöpä tarkoittaa tilannetta, jossa syöpä on levinnyt laajasti eikä sitä voida enää parantaa, mutta jossa potilas voi elää vielä pitkäänkin aktiivisen hoidon ja seurannan turvin. Tässä vaiheessa hoito on tyypillisesti palliatiivista, mutta ei vielä saattohoitoa. Syöpää hoidetaan lääkkeillä, sädehoitoilla tai muilla menetelmillä, jotka hidastavat taudin etenemistä ja ylläpitävät elämänlaatua.

Kun kroonisessa syöpätaudissa tulee vaihe, jossa hoitojen haittavaikutukset ylittävät niiden hyödyt tai potilas itse toivoo hoitojen lopettamista, siirrytään saattohoitoon. Tämä siirtymä tulisi olla suunniteltu ja keskusteltu etukäteen, jotta potilas ja omaiset voivat valmistautua siihen emotionaalisesti ja käytännöllisesti. Vuonna 2026 Suomessa onkologit ja palliatiiviset lääkärit työskentelevät entistä tiiviimmin yhdessä, jotta siirtymä olisi mahdollisimman sujuva ja potilaan tarpeet tulisivat huomioiduksi koko hoitopolun ajan.

Mitä lääkkeitä saattohoidossa annetaan

Lääkkeitä saattohoidossa käytetään ensisijaisesti oireiden lievittämiseen ja potilaan mukavuuden takaamiseen. Lääkitys on aina yksilöllistä ja mukauttuu potilaan tarpeiden mukaan. Yleisimmät lääkeryhmät ovat kipulääkkeet, erityisesti opioidit, pahoinvointilääkkeet, rauhoittavat lääkkeet ahdistuksen hoitoon, hengitystä helpottavat lääkkeet ja erilaiset oireenmukaiset lääkkeet ummeteeseen, suun kuivuuteen ja muihin haasteisiin.

Vuonna 2026 saattohoidossa käytettävä lääkitys on yhä monimuotoisempaa ja henkilökohtaisempaa. Morfiini on edelleen peruslääke voimakkaan kivun ja hengenahdistuksen hoidossa. Sitä annetaan suun kautta, ihon läpi laastareina, injektiona tai jatkuvana laskimonsisäisenä infuusiona. Oksikodoni, fentanyyli ja hydromorfoni ovat muita käytettyjä vahvoja opioideja. Ketamiinia käytetään refraktorisen kivun hoidossa, ja lidokaiiniinfuusio voi auttaa neuropaattisessa kivussa.

Kipulääkkeet ja opioidihoito

Opioidit ovat keskeisimpiä lääkkeitä saattohoidon kivunhallinnassa. Morfiinia pidetään kultaisena standardina, ja sen annostus titroidaan potilaan tarpeiden mukaan. Aloitusannokset ovat yleensä pieniä, esimerkiksi 2,5–5 mg neljän tunnin välein suun kautta tai 1–2 mg laskimoon tarpeen mukaan. Annosta nostetaan asteittain, kunnes kipu on hallinnassa. Pitkävaikutteisia morfiinivalmisteita käytetään peruslääkityksenä, ja läpimurtokipuun on tarjolla nopeavaikutteista morfiinia.

Opioidien sivuvaikutuksiin kuuluvat ummetus, pahoinvointi, sedaatio ja harvemmin hengityslama. Ummetus on lähes väistämätöntä, ja siksi opioidihoitoon liitetään aina laksatiivit. Pahoinvointia hoidetaan metoklopramidilla, haloperidolilla tai ondansetronilla. Vuonna 2026 saattohoidossa käytetään myös uudempia lääkemuotoja, kuten nenäsuihketta ja suun limakalvolle liukenevaa tablettia nopeaan kivunlievitykseen. Transdermaaliset laastare mahdollistavat tasaisen lääkeaineen vapautumisen 72 tunnin ajan, mikä on erityisen käytännöllistä kotisaattohoidossa.

Pahoinvoinnin ja ahdistuksen hoito

Pahoinvointi on yleinen oire saattohoidossa, ja sen syitä voivat olla itse sairaus, lääkkeet, ummetus tai aineenvaihdunnan häiriöt. Hoito valitaan syyn mukaan. Metoklopramidi tehostaa mahalaukun tyhjenemistä, haloperidoli vaikuttaa keskushermostoon ja sopii hyvin opioideista johtuvaan pahoinvointiin, ondansetroni estää serotoniinireseptoreita ja on tehokas sytostaattien aiheuttamaan pahoinvointiin. Levomepromatsiini on vahva pahoinvointilääke, jota käytetään vaikeissa tapauksissa.

Ahdistus ja levoton mieli ovat myös yleisiä erityisesti kuoleman lähestyessä. Lääkkeitä käytetään varoen, mutta ne voivat olla tarpeen potilaan kärsimyksen vähentämiseksi. Loratsepaami ja midatsolaami ovat yleisimmin käytettyjä bentsodiatsepiineja. Midatsolaamia voidaan antaa jatkuvana infuusiona, jos potilas on hyvin levoton tai kärsii vaikeasta hengenahdistuksesta. Levomepromatsiini ja haloperidoli ovat myös rauhoittavia ja auttavat sekavuuden ja psykoosin oireisiin. Vuonna 2026 Suomessa on otettu käyttöön myös uusia rauhoittavia lääkkeitä ja kannabisvalmisteita, jotka voivat auttaa ahdistukseen ja kivun hallintaan.

Saattohoitokoti ja muut hoitopaikat

Saattohoitokoti on erityinen yksikkö, joka on suunniteltu tarjoamaan kodinomaisessa ja rauhallisessa ympäristössä saattohoitoa. Suomessa toimii useita saattohoitokoteja, joista tunnetuimpia ovat Terhokoti Helsingissä, Hopeakoti Turussa ja Kotkanhovikoti Kotkassa. Näissä yksiköissä on ympärivuorokautinen lääkäri- ja hoitajavalmius, ja tilat on suunniteltu niin, että omaiset voivat viettää aikaa potilaan kanssa rauhassa ja jopa yöpyä tarvittaessa.

Saattohoitokodeissa painotetaan yksilöllistä, ihmisarvoista hoitoa ja potilaan itsemääräämisoikeutta. Huoneet ovat tilavia ja viihtyisiä, ja potilas voi tuoda mukanaan omia tavaroita kodin tunnelman luomiseksi. Vuonna 2026 saattohoitokotien määrä Suomessa on kasvanut, ja jonot ovat lyhentyneet verrattuna aiempiin vuosiin. Myös kotisaattohoito on kehittynyt merkittävästi, ja noin 60 prosenttia suomalaisista voi nyt saada saattohoitoa kotona halutessaan. Sairaaloiden palliatiiviset osastot tarjoavat myös laadukasta saattohoitoa, erityisesti silloin kun oireenhallinta vaatii erikoissairaanhoidon resursseja.

Kotisaattohoito

Kotisaattohoito on monelle potilaalle ensisijainen toive, sillä koti on tuttu ja turvallinen ympäristö. Kotisaattohoidossa potilas saa hoitoa omassa kodissaan, ja hoitotiimi vierailee säännöllisesti. Hoitoon kuuluvat kotisairaanhoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit, fysioterapeutit ja muut tarvittavat ammattilaiset. Vuonna 2026 digitaaliset etäyhteydet mahdollistavat nopeat konsultaatiot ja ohjauksen, ja omaisia tuetaan voimakkaasti hoitotehtävissä.

Kotisaattohoidon onnistuminen edellyttää riittävää tukiverkostoa ja omaisten sitoutumista. Lääkkeet, tarvikkeet ja apuvälineet toimitetaan kotiin, ja tarvittaessa voidaan järjestää sairaalasänky, happilaitteet ja muut tarvittavat välineet. Kotisairaanhoidon yksikkö on tavoitettavissa ympäri vuorokauden päivystyksellisin numeroin. Jos tilanne kotona muuttuu hallitsemattomaksi tai omaiset uupuvat, potilas voidaan siirtää saattohoitokotiin tai sairaalan osastolle. Tavoitteena on kuitenkin mahdollistaa kuolema kotona, jos se on potilaan ja perheen toive.

Sairaalan palliatiivinen osasto

Sairaalan palliatiiviset osastot ovat erikoistuneet vaativaan oireenhallintaan ja saattohoitoon. Ne sopivat tilanteisiin, joissa oireet ovat vaikeasti hallittavia ja vaativat jatkuvaa lääketieteellistä seurantaa ja nopeaa reagointikykyä. Näillä osastoilla työskentelevällä henkilökunnalla on erityiskoulutus palliatiiviseen hoitoon, ja he työskentelevät moniammatillisissa tiimeissä. Saattohoidossa sairaalassa potilas saa kaiken tarvittavan tuen, mutta ympäristö ei ole yhtä kodinomainen kuin saattohoitokodissa.

Vuonna 2026 Suomen yliopistollisissa sairaaloissa ja keskussairaaloissa on omat palliatiiviset yksikkönsä, ja myös pienemissä sairaaloissa on palliatiivista osaamista. Osastoilla on yleensä mahdollisuus omaisten yöpymiseen ja rauhallisiin yksityistiloihin viimeisten hetkien viettämiseen. Siirtyminen sairaalasta kotiin tai saattohoitokotiin on mahdollista, jos potilaan vointi sen sallii ja hän itse niin toivoo.

Itsestä huolehtiminen omaisena saattohoidossa

Saattohoitovaihe on äärimmäisen kuormittava myös omaisille. Itsestä huolehtiminen ei ole itsekkyyttä, vaan välttämätöntä, jotta jaksaa tukea rakasta ihmistä hänen viimeisillä matkallaan. Omaiset kokevat usein syyllisyyttä, jos ajattelevat omia tarpeitaan, mutta todellisuudessa uupunut omaishoitaja ei kykene antamaan parasta mahdollista tukea. On tärkeää tunnistaa oma jaksamisen raja ja pyytää apua ajoissa.

Vuonna 2026 Suomessa omaisille tarjotaan entistä enemmän tukea. Kuntien sosiaalipalvelut voivat järjestää omaishoidon tukea, tilapäistä sijaishoitoa ja kotipalvelua. Järjestöt kuten Suomen Syöpäyhdistys, Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys ja paikalliset omaishoitajien yhdistykset tarjoavat vertaistukea, keskusteluapua ja neuvontaa. Myös psykologin palvelut ovat saatavilla, ja moni työnantaja tukee omaisia myöntämällä vapaata tai joustoa työskentelyssä saattohoitoaikana.

Käytännön vinkkejä jaksamiseen

Pidä huolta omasta fyysisestä terveydestä syömällä säännöllisesti, nukkumalla riittävästi ja liikkumalla vähintään lyhyillä kävelyillä. Hyväksy apu, jonka muut tarjoavat – ystävät ja sukulaiset haluavat usein auttaa, mutta eivät tiedä miten. Pyydä konkreettista apua, kuten ruoan valmistusta, lasten hoitoa tai kaupassa käyntiä. Salli itsellesi tunteita: on normaalia tuntea surua, vihaa, pelkoa ja jopa helpotusta. Näiden tunteiden kieltäminen vain lisää kuormaa.

Varaa aikaa myös itsellesi, vaikka vain lyhyitä hetkiä päivässä. Kuuntele musiikkia, lue kirjaa, käy suihkussa rauhassa tai soita ystävälle. Käytä ammattilaisten tarjolla olevaa tukea – saattohoitotiimi ymmärtää omaisten kuormituksen ja voi tarjota käytännön neuvoja ja emotionaalista tukea. Älä jätä asioita viime tippaan: keskustele testamentista, hautajaisista ja muista käytännön järjestelyistä etukäteen, mikäli se on mahdollista. Tämä vähentää stressiä kuoleman jälkeen.

Surutyö saattohoidon jälkeen

Läheisen kuolema jättää syvän jäljen, ja surutyö alkaa usein jo saattohoitovaiheessa, kun valmistaudutaan tulevaan menetykseen. Tätä kutsutaan ennakoivaksi suruksi. Kuoleman jälkeen alkaa varsinainen suruprosessi, joka on yksilöllinen ja voi kestää kuukausista vuosiin. Itsestä huolehtiminen on tärkeää myös tässä vaiheessa. Suru ei etene suoraviivaisesti, vaan aaltoilee, ja on päiviä, jolloin suru tuntuu sietämättömältä, ja päiviä, jolloin voi kokea jopa iloa.

Vuonna 2026 Suomessa on saatavilla monipuolisia surupalveluita, kuten suruvalmennus, vertaistukiryhmät, sielunhoito ja terapia. Monet palvelut ovat maksuttomia tai edullisia. Seurakunnat, Käpy ry, Suomen Mielenterveysseura ja useat muut järjestöt tarjoavat tukea surevalle. Muista, että surusta selviää, vaikka se tuntuu ajoittain mahdottomalta. Anna itsellesi aikaa ja armoa, ja hakeudu tarvittaessa ammattilaisen puheille, jos suru muuttuu masennukseksi tai toimintakyky heikkenee merkittävästi.

Lue lisää aiheesta

Saattohoito on laaja ja monitahoinen teema, johon liittyy paljon eettisiä, lääketieteellisiä ja emotionaalisia kysymyksiä. Tiedon lisääminen auttaa sekä potilaita, omaisia että ammattilaisia ymmärtämään paremmin, mitä saattohoito todella tarkoittaa ja miten se toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa on useita luotettavia tietolähteitä, jotka tarjoavat ajankohtaista tietoa saattohoidosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisee ohjeistuksia ja tutkimustietoa palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys tarjoaa ammattilaisille koulutusta ja potilasohjauksen materiaaleja. Myös Syöpäjärjestöt, kuten Suomen Syöpäyhdistys, tarjoavat kattavaa tietoa ja tukea syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Vuonna 2026 myös sosiaalinen media ja verkkoyhteisöt ovat tulleet tärkeäksi tiedon ja tuen lähteeksi, vaikka onkin syytä varmistaa tiedon luotettavuus. Keskustelu saattohoidosta avoimesti vähentää pelkoja ja tabuja kuolemaan liittyen ja parantaa hoidon laatua kaikilla tasoilla.

Teidän kysymykset, meidän vastaukset