Matkustelu asuntoautolla

Hei kaikki kamut! Olen Pau, pitkäkarvainen maatiaiskissa. Harrastan matkustelua ja seikkailuja Suomessa. On minulla rokotukset kunnossa ja passi myös, joten voisin lähteä ulkomaillekin seikkailemaan. Paljon asuntoautolla menen ristiin rastiin kotimaassa, varsinkin kesäkeleillä. Pääsen merkkaamaan hyvin monta paikkaa kesällä, joskus käydään samoissa paikoissa ja hauskasti oman aiemman käynnin vielä havaitsen.

Kiva kun voi nuuhkia erilaisia pensaita, kallioita ja polkujen vierustoja. Merellä hiukan pelottaa, kun siellä tuulee, järvenrannoilla uskallan paremmin nuuhkia ja ihmetellä niin erilaista luontoa. Kuljen valjaissa rennosti. Kissoille tarkoitetussa repussa rakastan seikkailua, ihan sama kuinka monta koiraa menee ohitse. Voi tarkkailla myös korkeammalta maisemia.

Olen kuulema oikea Caravankisu. Reissaaminen on kivaa ja siitä kyllä pidän! Yleisesti sanotaan, että ympäristön vaihdos aiheuttaa kissalle stressiä. Mutta minä pidän tuttua asuntoautoa tukikohtana ja se kuin koti.

Lempparipuuhat kotona

Tiedätkö mikä on mun lempparipuuhaa? Pitkät päikkärit. Ne vasta parasta puuhaa onkin. Minussa toteutuu sanonta, että pitää nukkua että jaksaa nukkua. Minulla on monia unipaikkoja. 

Asuntoautossa on paras paikka ikkunan vieressä, sängyn päällä, kun aurinko paistaa. Oi kun siinä lämmin oikein kerääntyy. Tai viileämmillä ilmoilla, sängyn ja seinän välistä tulee lämmintä ilmaa, niin siinä päällä on niin somaa köllötellä.

Kotona on yksi parhaista paikoista nojatuoli, lampaantaljan päällä. Siinä olen usein selälläni tassut ylöspäin, tuolin muoto tukee sellaista köllöttelyasentoani. Myös sohvan päällä villashaalin päällä, tai siten, että on hiukan sen sisään pujahtanut, on niin lämmin. Kiipeilytelineellä on lampaantaljan päällä paikka, siinä voin tähystellä ulos myös. Olen tilanteen tasalla, kuinka monta kissakaveria ulkona hiippailee.

Kaikista lämpöisin köllöttelypaikka on oranssin villapeiton alla, siellä tulee pisimmät päikkärit. Sen alla on tietty ihan pimeää ja makuuhuone on niin hiljainen paikka. Aika siellä menee tosi nopeasti, välillä otan vaikka viidenkin tunnin päikkärit. Kuulema on niin, että me kisut tunnetaan yksinäisyyttä ja nautitaan kumppanuudesta. Minun palvelijani nukuttaa minut oranssin peiton alle, haluan niin olla lähellä häntä. Se on ihana hetki.

Aikainen madon nappaa

Yöt menevät välillä hyvin, välillä heikommin, arvaa miksi? Aamuyöstä on hiiren pyydystysaika, niinhän sitä sanotaan, että aikainen madon nappaa. No, minä yritän napata kosteaa ruokaa. Välillä kipossa ei olekaan mitään, joten pieni herätys palvelijani luo. Onnistuuko? Kissat mielletään usein muita lemmikkejä itsenäisemmiksi ja vähemmän huomiota kaipaavaksi. Mutta minä haluan silloin kyllä huomiota, kun haluan ruokaa. Tassulla palvelijani poskeen painellen, jos ei auta, yksi kynsi mukaan. Voi ei, usein tulee tyynyvuori herätettävän eteen ja en onnistu saamaan tuoretta kosteaa ruokaa.

Herkkusuun paras herkku

No, mikä on minun herkku? Arvaatkos? Sain maistella mitä erilaisempia nameja eläinkaupasta, oli jos jonkinlaista nappulaa ja tikkua. Mutta ei vaan napannut. Sitten huomasin, että juusto, voi sentään, juusto onkin tosi namia. Juustohöylällä oikein ohuita siivuja. Vähäsen vaan kerralla.

Kissavideo harrastus

Hassua sanoa, mutta tykkään katsella kissavideoita isosta telkusta. Kyllä mun kamut osaa vaikka mitä temppuja ja hauskoja asioita. No, enpä pahakseni laita ollenkaan, vaikka lintuja tai muitakin eläimiä videoilla on.

Olen valokuvamalli

Esiinnyn minä myös Instassa ja FB:ssa. Olen rauhallinen, niin pysyn paikoillani kun minua kuvataan. Ei minua kuvattavana olo aina kiinnosta. Tahallani käännyn kamerasta pois. Pientä pitkäjänteisyyttä vaaditaan kuvaajalta. Enkä ole niin helppo kuvattava, pääosin musta ja sitten vielä pitkäkarvainen, helposti hukun maisemaan tai auringon valot ja varjot antavat muhkuraisen kuvan turkistani. Mutta kun tietää nämä jutut, niin lopputulos mielestäni on ihan kiva. Voit ihastella enemmänkin seikkailujani ja erilaisia touhujani:

https://www.instagram.com/mimmycutecat

https://www.fb.me/mimmykissa