Kotiapua, puutarhassa, ulkotöissä, asioinnit, harrastukset, nettiapu

Kotiapua tarjolla sopimuksen mukaan. Tarvitsetko apukokin tai -leipurin? Puutarhassa, puuliiterissä, ulkotöissä, kaipaatko apua? Entä asioinnit, harrastukset, haluatko seuraa? Tai netin maailma, tarvitsetko opastusta? Entä pörröinen kaverisi, tarvitaanko ulkoilutusapua? Kaikkea tekemistä yhdessä.

 

Mennään vaikka maatilalle rupsuttelemaan eläimiä ja nauttimaan maatilan päivästä. Vaikka useamman kaverin kanssa yhdessä. Tosin tämä täytyy suunnitella ja sopia hyvin etukäteen eri osapuolten kanssa. Maatilavierailuja on mukava muistella myöhemmin ja vaikka suunnitella sitten uutta vierailua!

 

Voidaan myös mennä yhdessä ulkoilemaan, ottaa vaikka toinen tuttu ikäihminen mukaan. Kansallispuistoon tai ihan lähipuistoon. Metsä.fi kertoo:

Lyhytkin luontoilu vaikuttaa. Viidessä minuutissa luonnon helmassa mieliala kohenee, ja 15–20 minuutissa elinvoimaisuus lisääntyy ja verenpaine laskee. On myös arvioitu, että jos viettää kaupungin viheralueilla vähintään viisi tuntia kuukaudessa tai vierailee kaksi, kolme kertaa kuukaudessa kaupungin ulkopuolisilla luontokohteilla, henkinen hyvinvointi paranee merkittävästi. Luontoliikunta on hyvä ratkaisu kuten sanotaan:

Luonto ja terveys

 

Liinunpalvelut tarjoaa apua arkeen

 

Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja antaa hyvän mielen

 

Liinunpalvelut kuuluu ennakkoperintärekisteriin, joten kotitalousvähennystä voi hakea kotitalous- ja hoivatyöhön. Se on 60 % työn osuudesta, jossa on mukana arvonlisävero. Enemmän tietoa:

https://www.vero.fi/globalassets/henkiloasiakkaat/kotitalousvahennys/ohje-kotitalousvähennys-2023.pdf

 

Sovitaan säännölliset ajat etukäteen, se tuo turvaa.  On kiva toimia, kun tavataan säännöllisesti pitkäaikaisessa avussa. Yksittäisiin tapaamiskertoihin silloin tällöin tuo myös turvaa, kun pikkuhiljaa tutustumme. Tapaamisissa voidaan tehdä monenlaisia erilaisia asioita, mistä vain sovitaan. Kotona jaksaa asua ja iloita kauemmin, kun saa osallistua tekemiseen.

 

Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat,

olipa se perhettä, lemmikkieläimiä,

muistoja, musiikkia, kasveja,

harrastuksia, mitä tahansa.

Kotisi on turvapaikkasi.

Pidä huolta terveydestäsi:

Jos se on hyvä, säilytä se.

Jos se on häilyvä, paranna sitä.

Jos et voi itse sitä parantaa, hanki apua

https://birgitmummu.fi/Aforismi/Onnellisuus_mobil.htm

 

Liinunpalvelut tarjoaa kotiapua suoraan maksaville asiakkaille Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.

Nettisivuilla https://liinunpalvelut.fi/palvelut/ on tarkemmat tiedot.

Sekä linkki yhteydenottoon: https://liinunpalvelut.fi/yhteys/ tai mailto:[email protected]i

 

 

 

Kotiapu: ikäihmisille tarjoaa Liinunpalvelut, Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella! 

Miten olisi retki maaseudulle, eläimiä rupsuttelemaan?

Liikunnan tärkeys ja merkitys yllättää tehokkuudellaan. Suositellaan lyhyeksi aikaa, tai miksei voisi koko päivän viettää vaikka kansallispuistossa

Kotitalosvähennys on haettavissa, Liinunpalvelut kuuluu ennakkoperintärekisteriin

Kotiapu on pitkäaikainen apu ja tuo turvaa. Kun tehdään jatkuva sopimus, on kiva toimia, kun ollaan tuttuja

Runojen voimalla eteenpäin. Birgitmummun runoissa on elämää:

Kotiapu antaa tukea ja apua. Ota yhteyttä ja sovitaan mukava kokonaisuus.

Liinunpalvelut

040 124 4443
[email protected]

Muita kirjoituksia

Uusimmat kirjoitukset

Jaa kirjoitus

Twiittaa

Lähetä sähköpostilla

OTA YHTEYTTÄ24.01.202411.10.2022

Scroll to Top